Sök på sidan

 
 
 
 
search icon

Ilmailupäivä oli jälleen menestys

Kokkolan Ilmailukerhon ja Kruunupyyn lentoaseman yhteistyökumppaneineen järjestämä helatorstain perinteinen ilmailupäivä palasi tänä vuonna ikään kuin juurilleen, kun vuosien - jos ei vuosikymmenten - tauon jälkeen taitolentonäytös palasi tapahtuman ohjelmaan.

- Tapahtuma alkoi aikoinaan 25 vuotta sitten juuri lentonäytöksinä. Mutta nyt taukoa näytöksissä on ollut vuosien ajan, kertoi Kokkolan Ilmailukerhon lento-opettajana toimiva Göran Sandström.
Christen Eagle II -lentokoneella suoritettujen temppujen lisäksi ilmailupäivä tarjosi paljon muutakin nähtävää ja koettavaa runsaslukuiselle yleisölle, kuten gyrokopteriin ja moniin pienkoneisiin tutustumista, Kokkolanseudun RC-lentäjien lennokkinäytöksen, lapsille pomppulinnaa sekä tietenkin makkaraa ja muuta pientä suolaista ja makeaa purtavaa.
Suosittuja olivat myös yleisölennätykset Ilmailukerhon Cessnalla sekä ruotsalaisten lentoyhtiöiden kahdella vähän isommalla koneella: Jonairin 8-paikkaisella koneella ja Nextjetin 32-paikkaisella Saab 340-koneella.

Emil Göös

Monet tyytyivät tutustumaan lentokoneisiin ihan vain maan päällä. Näin teki myös Emil Göös, joka kävi kokeilemassa, miltä tuntuu istua rakennussarjasta tehdyn australialaisen Jabiru -lentokoneen ohjaimissa.
Emil oli tullut tapahtumaan Kokkolasta yhdessä vanhempiensa Jessica ja Antti Göösin, veljensä Lenni Göösin sekä ukkinsa Risto Hyvösen kanssa. Perheelle ilmailupäivässä käynti helatorstaina on jo perinne.
- Olemme käyneet täällä aikaisempinakin vuosina. Tämä on hyvää ajanvietettä näin vapaapäivänä, vanhemmat kertoivat.
Lapsia ja etenkin poikia lentokoneet kiinnostavat yleensä kovasti, niin myös Göösin perheen poikia. Emiliä itse lentäminen ei kuitenkaan kauheasti kiinnosta.
- Viime keväänä lensimme poikien kanssa ensimmäistä kertaa ulkomaille, ja häntä otti vähän mahasta. Mutta ei hän kuitenkaan myönnä, että lentäminen pelottaa, Jessica Göös naurahti.

Lentopelkoisilla ja muillakin kiinnostuneilla oli mahdollisuus käydä tutustumassa suurempaan matkustajakoneeseen lentokentän terminaalissa olevalla lentosimulaattorilla. Simulaattorin sisällä pääsee oikean matkustajakoneen tunnelmaan, sillä siellä on kaksi riviä matkustamoa ikkunan takana näkyvine lentomaisemineen. Maksusta pääsee myös kokeilemaan Airbus 320 -matkustajakoneella lentämistä.
Simulaattorin omistaja Peter Furubacka kertoi, että simulaattorilla on ilmailupäivänä lennetty paljon.
- Tänään on ollut jatkuvasti lentoja. Muutenkin tämä on aika suosittua ja täällä käy paljon firmojen porukoita sekä ammattihenkilöstöä.

Ammattihenkilö oli Airbusin puikkojen takana myös jutuntekohetkellä, kun 160-190 matkustajaa vetävällä matkustajakoneella simulaatiolentämistä kokeili ilmavoimien kapteeni Jarmo Vallioniemi. Hän kertoi tarttuneensa tilaisuuteen, kun mahdollisuus tuli. Ilmavoimista kokonaan siviililentäjäksi siirtyminen ei häntä tällä hetkellä kuitenkaan kiinnosta.
- Onhan se mahdollista, mutta aika näyttää. Muutenkaan ei ole enää niin tyypillistä siirtyä ilmavoimista siviilipuolelle kuin joskus ennen, Vallioniemi sanoi.
Hän oli paikalla, koska ilmavoimat pitivät viime viikolla Kruunupyyn lentokenttää tukikohtanaan.
- Meillä on ollut täällä koko viikon harjoituksia, hän kertoi.
Ilmavoimat näyttivät osaamistaan myös ilmailupäivän yleisölle, kun ilmavoimien helikopteri teki näyttävän ylilennon lentokentän yläpuolella.

Embraer Phenom 100 Räven - Kettu

Suomen Ilmailuopiston "Kettu" Embraer Phenom 100 -lentokone oli yksi ilmailupäivän suosituimmista käyntikohteista. Tässä kone tekee jo lähtöä pois.

Flygsimulator - Lentosimulaattori

Ilmavoimien kapteeni Jarmo Vallioniemi ohjasi simulaattorilla Airbus 320 -matkustajakonetta Peter Furubackan (oik.) opastuksella.

Teksti ja kuvat:
Tiibaa Media Ab Oy